Tähän tulee myöhemmin alustus, toistaiseksi mennään muistiinpanoilla.
Tapahtunut tähän asti: Saunalahden puhelinmyyjä soitti, ja tarjosi nopeutusta nykyiseen laajakaistaliittymään huomattavasti silloista operaattoria halvemmalla hinnalla. Minä en ole ihan noviisi näissä asioissa, ja enkä moiseen lupaukseen nopeudesta uskonut, mutta ajattelin koittaa, että josko se todellinen nopeus vaatimattomiin tiedonsiirtotarpeisiini riittäisi. Kaupat tuli.

Nettitikku ja SIM-kortti saapui parin viikon kuluttua, ja kokeiltuani liittymää pari viikkoa totesin, että koska keskimäärin kahden megan toteuma tiedonsiirrossa riittää siviilitarpeisiini, niin pidetään liittymä. Kaukanahan nopeus luvatusta oli, mutta eipä kai myyjien, varsinkaan puhelinsellaisten lupauksia kukaan todesta ota. Jotakin ulkoa opittua esikirjoitettua mantraahan ne vain toistavat.
Muutama viikko siinä meni totuteltaessa uudelleen hitaaseen nettiyhteyteen, mutta pienien toimintamallien muutoksien kanssa sellaiseen sopeutui. Kunnes tapahtui jotain, joka hidastutti yhteysnopeuden murto-osaan siitä alun hitaasta nopeudesta. Parin viikon kuluttua ajattelin, että koska muutos näyttää pysyvältä, niin täytyyhän siihen joku syy olla. Selvitetään asiaa. Mahtaisikohan Saunalahden asiakaspalvelu auttaa. Varmasti, heillähän on asiakaspalvelusivut yhteydenottolomakkeineen, avustajineen kaikkineen. Liittymän numerolla vaan sisään, ja siitä se lähtee. Seuraavalla tavalla:
Alkuperäinen viesti 8.8.2011
Onko Salon alueella tukiasemissa tapahtunut jotain tiedonsiirtokapasiteettiin tai nopeuksiin liittyvää muutosta?
Mobiililaajakaista download-nopeus on pudonnut välille 0,5-1,2 M.Liittymän hidastelu alkoi 26.7. Ennen em päivää signaalivoimakkuus yhteysohjelmiston mukaan oli epästäbiilimpi, mutta bitti sentään liikkui. Nyt signaali näyttää hyvältä, mutta data matelee. Tukiasemaverkossa muutos, vikaa nettitikussa vaiko jotain muuta selitystä tarjolla?
Asiakaspalvelu 9.8.2011 19:31:02 Hei,
kiitos yhteydenotosta.
Jotta voimme tutkia vikaa tarkemmin tarvitsemme lisää tietoja.
Ongelma alueen tarkka osoite:
Onko toiminut aiemmin? Milloin viimeksi?
Epäonnistuneen esimerkkiyhteyden PVM ja KELLONAIKA?
Minkä virheilmoituksen puhelin tai tietokone antaa?
Onnistuuko normaali puhepuhelu?
Miten monella Elisan/SL liittymällä ongelmaa samassa kohteessa?
Onko kokeiltu yhteyttä muualla kuin vikakohteessa?
Päätelaitteen tyyppi?
Ongelman kuvaus:
–
Huom! Mikäli tarvitset henkilökohtaista asiantuntija-apua PC-, sähköposti-, internet-, matkaviestintä- tai
viihde-elektroniikka -asioissa, suosittelemme Omaguru-palvelua: voit tutustua asiantuntijoihimme ja valita
sinulle sopivimman osoitteessa www.omaguru.fi
Omaguru palvelee ma-pe 8-21, la 9-17 numerossa 0600-900-500 (1,97e/min + pvm/mpm).Ystävällisin terveisin,
Palveluasiantuntija
Saunalahden tekninen asiakaspalveluHäiriöilmoitukset Saunalahden palveluihin liittyen (09) 4243 0730 (pvm/mpm). Häiriöilmoituksia otetaan vastaan 24h.
Asiakastukisivusto http://saunalahti.fi/tuki
Voit hallita omia palveluitasi ja katsoa laskuja osoitteesta https://oma.saunalahti.fi
Oma kommentti 11.8.2011 01:21:19
Osoite: (**poistettu**)
Kysytte lisätietoina asioita, jotka on ilmoitettu alkuperäisessä viestissä. Ilmeisesti generoitte automaattisesti nämä vastausviestit lukematta alkuperaistä viestiä.Tällä hetkellä nopeus näyttää tällaiselta, linkki kuvaan http://t.co/igggmcr
Päätelaite(Nokia C-17) näyttää 3G-verkkoa, yhteysohjelma hyvällä signaalitasolla.
Ongelmat alkoivat 26.7, jatkuu edelleen. Ennen mainittua ajankohtaa, d-nopeus keskimäärin n. 2 MB/s, nyt n. 0.4 MB/s.Kysyttyä normaalia puhepuhelua ei ole yritetty, koska nettitikusta ei ole vielä mikrofonia, kuuloketta tai näppäimistöä löydetty. Etsintä jatkuu.
Kuvat on kivoja, tilanne visuaalisemmin:

Nopustestitaulukko; speedtest-p01
Asiakaspalvelu 13.8.2011 19:04:54 Hei,
Osoitteen ympäristössä olevissa tukiasemissa ei ole tällä hetkellä havaittu häiriötä. Jotta voisimme selvittää asiaa tarkemmin tarvitsemme muutamia esimerkkejä ongelmallisista yhteyksistä. Esimerkistä tulisi selvitä koska yhteyttä on käytetty (tai yritetty käyttää) ilmoittamassasi osoitteessa. Ilman esimerkkiaikoja vian paikallistaminen on usein mahdotonta.
Nokia CS-17 nettitikkuun löytyy myös ohjelmistopäivitys mikä kannattaa asentaa. Ohjeet ja päivitystiedosto löytyvät tukisivuilta: www.elisa.fi/saunalahti/asiakaspalvelu/213.45/nokia-cs-17-paivitysohje/ .
Puhelujen toimintaa voi testata vaihtamalla nettitikussa oleva SIM-kortti puhelimeen. Samalla myös datayhteyttä voi testata esim. puhelimen selaimella. Mikäli liittymä toimii toisessa päätelaitteessa normaalisti (tai osoitteessa muut Saunalahden/Elisan liittymät toimivat normaalisti), ongelma jää todennäköisesti tietokoneelle.
Mahdollisuuksien mukaan yhteyttä kannattaa testata myös toisessa osoitteessa. Verkosta johtuvat viat ilmenevät tyypillisesti tietyssä paikassa ja poistuvat, kun siirrytään toisen tukiaseman läheisyyteen. Laiteviat (esim. nettitikussa, puhelimessa tai SIM-kortissa) taas ilmenevät käyttöpaikasta riippumatta.
Apua tietokoneen ja yhteysohjelman asetusten tarkistamiseen saat Omaguru -palvelusta (www.omaguru.fi).
terveisin,Palveluasiantuntija
Saunalahden tekninen asiakaspalvelu
Vastaus 15.8.2011 Päätelaitetta on koitettu useassa tietokoneessa, toiminnassa ei ole eroa eri koneilla, joten tietokoneen viasta tai asetuksista ei ole kysymys. Päätelaitteen ohjelmisto on päivitetty, eikä päivitys vaikuttanut tilanteeseen.
Koska tämä foorumi ei tue liitetiedostojen lähettämistä, speedtest-tulokse ja graafit on näkyvissä oheisen linkin osoitteessa. Huomioitavaa on, että ajat speedtest ilmoittaa GMT-aikoina.
Jos 3G-verkkonne toimii mainostetulla tavalla, jäänee vaihtoehdoksi se, että päätelaite on viallinen. Kyseessä ei siis ole mikään satunnainen nopeuden pudotus, vaan jatkuva tilanne. Miten päätelaitteen takuuvaihto toteutetaan?
Lisäilläänpä näitä tuloksia:
16.8.2011 http://www.speedtest.net/result/1435661059.png
17.8.2011 http://www.speedtest.net/result/1437612239.png
20.8.2011 http://www.speedtest.net/result/1442259542.png
22.8.2011 http://www.speedtest.net/result/1444759481.png
Tylsäähän tämä on – pistetään piristykseksi graafi kahdelta viimeiseltä viikolta:

Väliaikainfo 22.8.2011
Asiakaspalvelusivulla on maininta, että yhteydenottolomakkeilla lähetettyhin viesteihin kiireen johdosta vastataan 2-3 päivässä. Eipä näytä sekään tieto pitävän paikkaansa. Vaikka kyllä Saunalahdelta eräänlainen yhteydenotto tuli. Lasku. Vaikka olen sitä mieltä, että Saunalahti on tällä hetkellä syyllistynyt sopimusrikkomukseen, on minun ilmeisesti lasku maksettava. Vaikka jouduin käyttämään toisen operaattorin yhteyksiä, että sain sähköpostista kaivettua sen laskun esille.
