Shameless Self Promotion

Lontoota. Tuo otsikko. Ja siihen se globaali kieli jääkin. Lontoon murre oli pakollinen otsikkona, koska suomalaista vastinetta asianmukaisine vivahteineen en osannut veivata. Ja se ongelma on siinä, että englanniksi nykykäytännöllä otsikoimalla kirjoitus tuolla tavalla, mainittu tosiasia annetaan välittömästi anteeksi – niin totta kuin se onkin. Mutta se siitä. Tässä kirjoituksessa ei ole kysymys egoboostauksesta, vaan jostakin ihan muusta. Mainitsin sen vain aluksi, koska aion linkata tähän kirjoitukseen muita blogeja, joista kaikista löytyy yhteinen tekijä. Kirjaimellisesti.

Ja sitten asiaan.

Muutaman vuoden ajan olen jostakin syystä osallistunut moniin web-sivustojen arviointigalluppeihin tai arviointiryhmiin. En oikeastaan tiedä miksi minut on moisiin pyydetty. Todennäköisimmin siksi, että olen joskus vahingossa johonkin sellaiseen lupautunut, ja joskus myöntyneenä palautteen antajana minut on luokiteltu “helpoksi”. Helpoksi siinä mielessä, että gallupit teetetään tyypillisesti yrityksellä, joka rahastavat gallupeilla, ei galluppien tuloksilla. Ja näille yrityksille vastaajien lukumäärä on tärkeämpää kuin gallupin tuloksen vastaavuus todellisuuteen. Gallupin tilaajalle tilanne on varmaankin toinen, mutta – “mitäs läksit”…

Kaikki edellämainittu on vain esipuhetta. Pistän pystyyn gallupin. Tässä ja nyt. Ja se osaltaan selittänee  myös tämän kirjoitelman otsikon.

Yksinkertaisuudessaan galluppi on seuraava: Mikä kolmesta esitetystä esimerkistä on visuaalisesti miellyttävin. “Shameless Self Promotion” viittaa siihen, että kaikki kolme linkkiä viittaavat blogeihin, joiden ylläpitäjä on sama kummallinen  höpöttäjä. Eli allekirjoittanut. Nyt lienee paikallaan mainita mitä gallupissa tosiasiassa kysytään. Kysymyksiä on yksi. Ainoastaan yksi.

Mikä kolmesta blogista näyttää miellyttävimmältä?

Siis visuaalisesti, lähinnä ensivaikutelmalta. Unohtakaa asiasisältö – jos sitä jossakin mainituista blogeista sattuu mielestänne olemaan. Mitään perusteluja ei tarvita – toki niitäkin saa esittää. Joskus joku vain tuntuu tai näyttää paremmalta kuin joku muu – syystä tai toisesta.

Galluppi on vain näiden kolmen esitetyn blogin välillä. Perusasu WP:n pohjissa on hyvin rajoitettu ja samoihin periaatteihin sidottu  – sitä yhtä erikoispohjaa lukuunottamatta. Käytän kyselyssä omia blogeja, jottei minun tarvitse kinastella muiden bloggerin kanssa. Gallupin blogit ovat seuraavat kolme:

Tekopyhä opportunisti? Palataan tuohon lausuntoon myöhemmin. Tai ei sittenkään. Luokitellaan lausunto retoriseksi – oma kommentti kun on. Esimerkkiblogien ulkoasut on suunniteltu tai valittu seuraavien tyylien mukaan:

Roomerin Sekalaiset – Neutraali. Ei väitä – ei kiukuttele. Höpöhöpö- ja harrasteblogi.

Tulpaton Mopo – Provokatiivisempia kirjoituksia kuin ensin mainitussa.

Salokuvia – Valokuvablogi. Ja vain sitä.

En tällä gallupilla hae uusia ahaa-elämyksiä. Kuulun siihen suomalaiseen vähemmistöön – kuten valtaosa muistakin suomalaisista – jotka uskovat olevansa oikeassa. Muiden mielipiteistä tai gallupeista riippumatta. Ajattelin vain heittää uteliaisuuttani kyselyn ilmaan. Varsinkin, koska oletan tuloksen tukevani omia käsistyksiäni. Eli nyt kun kommentoit oman suosikkisi, nostat samalla minun egoni uusiin ulottuvuuksiin.

Mainittakoon, että veivaan yhtä kotisivua, ja aion käyttää kaikki tästä gallupista saamani palautteen törkeästi hyödykseni. Mutta – sitä vartenhan niitä galluppeja tehdään, että joku niistä hyötyisi. Koska kertaus on se nainen opintojen takana, kerrataan kysymys: Mikä esitetyistä kolmesta sivusta näyttää parhaammalta?

Vastaus kommenttina tähän kijoitukseen. Perusteluilla tai ilman. Vastaajille kiitos etukäteen.

Tiedotonta tekniikkaa – Live with it!

Joskus taannoin, kun länsi oli nuori, ja oravannahat olivat käypää valuuttaa, aloittelin työskentelyn  silloisen teknologiahuipputuotteen, eli tietokoneen kanssa. Siis henkilökohtaisen sellaisen – jota myös PC:ksi kutsutaan. Räpistelin kasaan moisia teknologisia riemuvoittoja itsekin. Minun kohdallani se oli aikaa, jolloin 286 oli kova juttu. Silloin esimerkiksi tiedostojen varmuuskopiointi oli rutiininomainen toimenpide. Kuten myös keskeneräisten tiedostojen välitallennukset. Tekniikka ja sovellukset olivat uusia, ja niihin ei täysin luotettu.  Ja  luottamuksen puutteella oli perusteensa – olihan kyseessä  monilta osin uusi teknologia. Joitakin vuosia sitten tekniikka, ja varsinkin ohjelmistot, tulivat käyttövarmemmiksi, ja säännöllinen tiedostojen varmuuskopiointi alkoi allekirjoittaneeltakin unohtumaan. Sitä euforiaa kesti aikansa. Ohjelmistot ja järjestelmät kehittyivät, toimintavarmuus ja luottamus uuteen teknologiaan kasvoi.

Siitä mainitusta oravan vuodesta lähtien olen väsännyt kaikki henkilökohtaiset kompuutterini itse, käyttäen varsin laadukkaita komponentteja. Ja ne kompuutterit pärjäsivät jatkuvassa suorituskykyvaatimusten kasvussa varsin hyvin. Toki standardien muutokset aiheuttivat sen, että nekin vanhentuivat, ja koko rauta oli pakko vaihtaa säännöllisesti uuteen. Milloin tehonlähde-, muisti- tai prosessoriliitynnät muuttuivat siten, ettei vanhaan rautaan saanut enää mitään järkevää osapäivitystä järkevällä hinnalla. Ja samaan aikaan valmiiksi koottujen koneiden hinnat laskivat merkittävästi suhteessa tietokonekomponenttien kuluttajahintaan. Se oli aikaaa, jollon perinteisten tietokonemerkkien sijasta alettiin puhua suoritinvalmistajista. Eli vanhojen tietokonevalmistajien alamäki oli tosiasia, ja brändi-imago oli menetetty Intelille tai AMD:lle. Inside or out. Ja yllättävästi Motorolakin oli taantunut brändimielessä kontrolleriluokkaan.

Perussaiturina, mutta kuitenkin luonteeltani laiskana, ostin ensimmäisen valmiiksi kootun tietokoneeni vasta muutama vuosi sitten. Helppoa ja halpaa. Käyttövalmis kone ohjelmistoineen, ja teknisten tietojen mukaan suorituskykyä enemmän kuin tarvitsen. Ja kaiken lisäksi huomattavasti halvemmalla, kuin mitä vastaava kokoonpano olisi maksanut komponenteista koottuna ohjelmistolisensseineen. Ja käyttöjärjestelmäksi tuli ilman valinnan vaikeutta se  Gatesin vitsaus, joka on nimetty Paimiolaisen lähiön mukaan.

En tiedä, johtuuko se maanantaikappaleesta, käyttöjärjestelmän vähemmän avoimesta käsittämättömyydestä, tai käytettyjen komponenttien laadusta, mutta “uuden” tietokoneen myötä varmuuskopioinnin merkitys on auennut minulle uudestaan. Koneen näennäisen halpa hinta on jo osoittanut merkityksensä. Myöskään “uusi” käyttöjärjestelmä ei kuulu ihan niihin kaikkein avoimempiin tai valmiimpiin mahdollisiin, ja se tekee taustalla koko ajan jotain, josta ei meikäläisen tasoinen peruskäyttäjä ymmärrä yhtään mitään. Kovalevy runksuttaa tauotta, teen sitten koneella jotain, tai en. Ja näytönohjain sanoi työsopimuksensa irti vuoden käytön jälkeen. Kovinkin kuumasti.

Kehitys kehittyy. Rauta ei enää maksa paljoakaan – se näkyy laadussa, ja ohjelmistojen virheiden kanssa kuuluu ilmeisesti elää. Softafirmat kun eivät näytä ottavan vastuuta mistään. Debuggauksetkin hoidetaan asiakkaiden toimesta. Ja asiakkaat mukautuvat moiseen mukisematta. Tai mukisten, mutta todellisten vaihtoehtojen puuttuessa. Jos tämän mainitun sähköisen teknologian kehitys jatkaa käyttövarmuuden ja luotettavuuden osalta samalla kehityslinjalla, on ainakin paperiteollisuus turvattu.

Vihreää ja vähemmän vihreää lämmitystä

Suora sähkölämmitys. Ekologisesti “valveutuneiden” käyttämä puolikirosana – tai ainakin kaiken pahan alku ja juuri. Siis saman lähteen mukaan. Muutama vuosi sitten jopa ymmärtämättömyysministeri esitti jonkinlaista rangastusveroa tai mitälie niihin pientaloihin, joissa lämmitysmuoto on “suora sähkölämmitys”. Epäsuoralla – ilmeisesti – kun erottelu halutaan tehdä, tarkoitettaneen varaavaa sähkölämmitystä. Kuitenkin, väitän että energiataloudellisesti suora sähkölämmitys on energiatehokkaampaa kuin varaava sähkölämmitys. Aika puhtaasti säätötekninen asia, ja vuorokautiseen ulkoilman lämmönvaihteluun liittyvä. Mutta se ei ole se pointti. Maininta termeistä vain, koska “suoran” osuutta yleensä julkisissa keskusteluissa korostetaan sähkölämmityksestä puhuttaessa.

Kaukolämpö – tuo valveutuneiden ajatuksissa kasvihuonekaasut lopettava lämmitysmuoto. Vielä kun sitä kaukolämpöä olisi saatavilla taajamien ulkopuolella. Tai jos sitä edes tehtäisiin muilla, kuin fossiilisia polttoaineita käyttävillä voimaloilla. Toki kaukolämpöä voitaisiin tuottaa monilla eri prosesseilla, mutta ne vähemmän fossiiliset voimalaitokset, esimerkiksi ydinvoimalat, eivät ainakaan toistaiseksi sijaitse ihan väkirikkaimmissa kaukolämpötaajamissa. Ja esimerkiksi vesivoimalla tuotettu kaukolämpö ei taida olla tehokkaampaa tai ympäristötaloudellisempaa, kuin sähkölämmitys. Suora tai väärä.

Suomen hiilikäyttöisten vastapainevoimalaitosten päätuote nykyisellään taitaa olla kaukolämpö – ei sähkö. Sähkö on sivutuote. Hiiltä täytyy polttaa, jotta kaukolämpöä saadaan. Sähkö syntyy sivutuotteena. Tosin sillä sivutuotteella voidaan varata “lämpöakkua”, eli vesisäiliötä, jolla tasapainoitetaan kaukolämpötarpeen vuorokausivaihtelua. Fosiilisia polttoaineita käyttävät voimalat, jotka eivät tuota kaukolämpöä, taitavat olla enmmän tai vähemmä huippu- tai varavoimakäytössä. Tai käytössä loistehon kompensoitiin. Se kaukolämmöstä.

Lämpöpumput. Maa- tai ilmasellaiset, ovat hyviä ja varmaankin ekologisia lämmöntuottajia. Ja uusien rakennuskohteiden osalta itsekin sortuisin moisiin, mutta vanhemman rakennuskannan osalta vaihtoehto ei ole kaikille edes mahdollinen, vaikka halua olisikin. Ja sama on tilanne aurinkolämpö tai muiden vastaavien lämmönvaihdintekniikoiden suhteen. Toki öljylämmitettävien rakennusten kohdalla lämmönvaihdintekniikka on kiinteistössä osin jo olemassa, joten perusenergianlähteen vaihto ei ole niin iso asia, kuin mitä se olisi sähkölämmitteisten kiinteistöjen kohdalla. Kustannukset ovat sitten jo toinen asia. Mutta öljylämmitykseen en syvemmin tässä puutu, koska kirjoitus lähti liikkeelle kirosanaparista “suora sähkölämmitys”

Sähkölämmitys ei ole ilmastoa saastuttavaa, energiatehotonta, tai mitälie sellaista. Sähköä voidaan tehdä monilla eri tavoilla. Sähkö itsessään on melko saasteetonta, tai ainakin CO2 vapaata. Ihmettelen, miksi sähkölämmittäjät on syyllistetty – sähkö on käytännössä saasteetonta. Millä sähkö tuotetaan, onkin jo toinen juttu. Sähköä voidaan tuottaa enemmän tai vähemmän ympäristöä kuormittavilla tavoilla. Yleisen keskustelun sähkölämmityksestä pitäisi siirtyä populismin sijasta todelliseen asiaan, eli perusvoimakeskusteluun. Joissakin pientaloissa käytössä oleva suora sähkölämmitys ei liity siihen mitenkään. Politiikoille toteaisin, että vaihtakaa tässä asiassa lobbarit todellisiin asiantuntijoihin. Niitäkin Suomessa on. Useita.

Sähkölämmitys – ekologinen vaihtoehto. Ja todellista kaukolämpöä.

Järjestäytynyttä toimintaa Ry.

RY. Harrastuksia useammin. Siis määrällisesti. Eikä tilanne ilmeisesti ole sen kummalisempi rekisteröimättömien pumppujen osaltakaan, joten tuo Ry on aivan turha lisäys. Tässä kirjoituksessa.

Urheiluseurat, harrasteyhdistykset, tai vaikka  puulaakipumput – malli lienee samankaltainen kaikkialla. Jos pareton periaatteiden mukaisiin määriin pätee aktiivisten puuhastelijoiden osuus, niin omakohtaiset onnittelut lienevät paikallaan. Niille muutamille. Tyypillisesti, yhdistyksen kokoon katsomatta, toimintaa pyörittää yhden käden varpailla laskettavissa olevien “aktiivien” joukko. Nämä aktiivit ovat ne voimavara, jolla yhdistys toimii, mutta joissakin tapauksissa nämä samat aktiivit ovat juuri niitä, jotka mielipiteineen tai toimintoineen latistavat muiden toimintahalun.

Kesä Suomessa on erilaisten tapahtumien kulta-aikaa. Suuri osa näistä tapahtumista on järjestöjen tai yhdistysten jäsenistölle suunnattua tai järjestämiä, mutta jotkut tapahtumat omaisivat suurempaa potentiaalia osallistujamäärän suhteen. Ja silloin törmätään kahteen ongelmaan: On tapahtumia, joita ei markkinoida yhdistyksen omian jäsenistön ulkopuolelle, koska tilaisuuden potentiaalia ei nähdä, tai markkinointia ei tehdä, koska resurssointi tai puitteet eivät riitä suuremman yleisömäärän vaatimiin järjestelyihin. Tai ainakin näin uskotaan. Tai pahimmillaan luullaan, että kyllähän kaikki tämän meidän järjestämän kylätapahtuman tietää… Vaikeaa. Ei potentiaalia – tai paljon potentiaalia, mutta ei uskallusta. Tai ymmärrystä.

En missään nimessä kritisoi yhdistysaktiivien panosta erilaisten tapahtumien järjestelyissä. Kuten sanottua, tapahtumat Suomessa pyörivät pitkälti vapaaehtoisvoimin. Ja itsekin osallistun joidenkin tapahtumien järjestelyihin. “Vapaaehtoisesti.”

Haluan vain pistää jonkun muunkin korvan taakse ajatuksenpoikasen siitä, että pikkutapahtumasta voisi kasvaa jopa yhdistyksen talouden kannalta merkittävä, jos tapahtuman potentiaali ja markkinointi ymmärretään. Olettaen, että tapahtumalla on potentiaalia. Asia on hankalahko. Pitää huomioida resurssit. Sekä henkilö-, että muut, ja lisäksi pitää pystyä arvioimaan “suuren yleisön” kiinnostus tapahtumaan. Markkinointi ei riitä, jos potentiaalia ei ole. Mutta niinikään yleisöä ei ole, jos tapahtumasta ei tiedetä, olkoon potentiaali mitä tahansa. Tarjontaa kun ainakin kesäisin on riittämiin.

Kuluneena kesänä ole itse käynyt “niche”- tapahtumissa, kuten valjakkoajot, höyryfestivaalit, puolenkymmentä konserttia, jne… – joista yksikään ei mainostanut olemassaolostaan paikallisten aktiivien ulkopuolelle. En väitä, että kaikki maintut tapahtumat omaisivat potentiaalia laajempaan yleisöön, mutta jos edes paikallisessa painotuotteessa ei ole tapahtumasta mainintaa, saatikka laajemmassa foorumissa (kuten esimerkiksi about ilmainen intenet), niin miten ihmeessä yleisö ymmärtää paikale saapua? Takana on ne ajat, jolloin tarjontaa oli vähemmän, kun kysyntää. Nykyään markkinointia tarvitaan. Myös yhdistyksille.

Pitäisiköhän antaa lisäpisteitä, jos tietää missä, ja mikä (kuka) mainostaa yllä olevassa kuvassa…

Lainsuojaton

Pikkupoika on viime aikana käyttänyt jonkin verran aikaa tutkimalla eri lähteistä yrityksen perustamiseen liittyviä kiemuroita. Kuulin jokin aika sitten useammankin politiikon suusta, että Suomi tarvitsee lisää yrittäjiä. Yksi mainituista puhujista oli nykyinen elinkeinoministeri, joten toimensa puolesta hän varmaankin tiesi, mistä puhui. Ja hän puhui tuhansista uusista yrittäjistä. Aloin tuumimaan, että jospa minäkin kannan korteni yhteiseen kekoon.

Jotta saadaan virallisia korulauseita tähänkin kirjoitukseen, alla muutama lainaus nykyisen hallituksen ohjelmasta:

Hallitus tehostaa toimia yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi ja entistä suotuisamman yritysympäristön luomiseksi.

Yrittäjyyteen liittyvää byrokratiaa vähennetään ja verotusmenettelyihin liittyvien seuraamusmaksujen kohtuullisuutta seurataan.

Kahlatessani byrokratiaviidakossa, yrityksen perustaminen osoittautui varsin helpoksi. Siis byrokratian osalta. Perusilmoitus kaupparekisteriin,  arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityminen ja ennakkoperintärekisteriin ilmoittautuminen – ja mahdollisesti työnantajaksi rekisteröityminen.

Yrityksen perustamisen byrokratia ei ole hankalaa, mutta jos on aikonut siirtyä ansiotyöstä yrittäjäksi, tai vaikkapa työtön harkitsisi itsensä työllistämistä elinkeinonharjoittajana, into saattaa loppua, kun selvittää yrityksen perustamisen jälkeisen, todelliseen toimintaan liittyää kustannus- ja byrokratia-ansaa. Kirjanpito, YEL, arvonlisäveroilmoitukset…

Eihän mikään mainituista ole este yritystoiminnalle – Suomessa toimii tuhansia yrityksiä. Mutta kuvittelisin, että varsinkin aloittavaa (yksin)yrittäjää edellämainittu saattaa hätkähdyttää. Kun ressukka luuli, että voi työllistää itsensä mielekkäällä työllä, ja huomaa että täytyy ylityöllistää itsensä, jotta selviää byrokratiakuluista, ja vastineeksi putoaa sosiaaliturvan lainsuojattomaksi. Ja pahimmillaan vielä verottajan “harkintaan”.

Hallitusohjelman mukaisia yrittäjyyden edellytyksien parantamistoimia odotan innolla. Toivottavasti yrittäjäksi ryhtymisen kynnyksen madaltaminen on mainituissa toimissa riittävän suurella painoarvolla.

Pohjatyö tehty

Päiväkirjamerkintä. Ulkoasu 1.0 tehty.